fbpx

Kun aika on…Hankkia silikonirinnat

Päätös rintaimplanttien laitattamisesta omaan kehoon ei ole päätös, joka on keksitty eilen tai edes viikkoja sitten. Yleisesti asiaa on ajateltu jo pitkään. Toisilla ajatus on ollut teini-ikäisestä lähtien ja toisilla taas elämän tuomat muutokset kehoon, sekä toisaalta taas henkiseen puoleen ovat edesauttaneet päätöksen kypsymisessä. Tyytymättömyys omaan kehoon tai naiseuteen saavat useat liikkeelle. Tunne siitä, että jotain puuttuu tai yksinkertaisesti kehon mittasuhteet eivät ole kohdillaan. Kun vaakakupissa painaa enemmän tyytymättömyys omia rintoja kohtaan kun tyytyväisyys on tämä yksi merkki siitä, että ehkä muutos olisi hyödyllinen.
Ajatus tulee aina lähteä omasta itsestä ja päätös on vain ja ainoastaan jokaisen henkilökohtainen. Kun asian on päättänyt ensin vapaasta omasta tahdosta on aika käyttää hyväksi asiantuntijoiden apua, jotta unelma kävisi toteen mahdollisimman turvallisesti. Oikean implantin kartoittaminen, implantin turvallisuus ja takuuehdot. Kaukaa viisas on hyvä olla etenkin asioissa, joissa kyse on omasta kehosta. Nagor on huolehtinut asiakkaiden ja kirurgien mielenrauhasta pitkällä tutkimustyöllä, sekä markkinoiden kattavimmalla takuulla joka täyttää lupaukset.

Tietyt asiat on kuitenkin hyvä pitää mielessä ennen unelman toteuttamista:
Sinun tulee olla täysi-ikäinen
Et voi olla raskaana
Imettämisen lopettamisesta tulee olla kulunut vähintään 6kk
Realistiset odotukset
Vakaa terveydentila
Sinun kehosi-Sinä päätät

Oikea aika on silloin kun ymmärtää ettei oikeaa aikaa ole. Viikossa on seitsemän päivää mutta ”jonain päivänä” ei ole yksi niistä. Elämää ei voi hallita, eikä etenkään naisen kehoa. Tarkoitan tällä nyt sitä, ettei vuoden kuluttua ole sen oikeampi aika, kun vaikka viiden vuoden kuluttua. Naisilta kysyttäessä, että mitä he ajattelevat silikonien ottamisen jälkeen kuulee lähes poikkeuksetta vastauksen – päätös oli yksi elämäni parhaista. Lauseeseen sisältyy tärkeä viesti, päätös. Nainen, joka on päättänyt asian – on valmis.

 

Turvallinen ja kaunis valinta – www.nagor.fi